lauantai 29. kesäkuuta 2013

New Garden - Kiinalainen ravintola (Tampere)

Piti siirtää tämä vanha Ravintola New Gardenin blogi kirjoitus tänne nykyisen Blogini puolelle. kun tuossa selailin EAT.FI:n arvosteluja ja jälleen tämä paikka osui silmiini. Tällä paikalla on omaan kokemukseeni nähden yllättävän hyvät arvosanat ja myös yllättävän paljon arvosteluja. Eli suosittelen menemään tänne pienellä varauksella. Itse en ole täällä vielä toista kertaa saanut käytyä, sen verran onnetonta tuo ruoka tuolla aiemmalla kerralla oli ettei ole oikein tehnyt mieli käydä uudelleen. Jokohan sitä uskaltasi käydä kokelemassa ??

Vanha artikkelini siirretty wordpressin blogistani:
Oli pakko jatkaa juttua tästä pienestä kiinalaisravintolasta vielä tänne blogiinikin. Harvoin törmään sellaiseen ruokaan joka omalla kohdallani jää syömättä ja tällä kertaa ikävä kyllä kävi niin. Useimmiten ruokaa tekee mieli aina lisää, hyvää ruokaa varsinkin. Tämän kertaista ruokaa ajatellessa asiat olivat päin vastoin ei tehnyt mieli ottaa yhtään lisää vaikka tuo takeaway annos olikin erittäin runsas.

Tässä EAT.FI:hin kirjoittamani arvostelu kyseisestä paikasta 16.5.2011:
Odotukset oli korkealla tänne paikkaan astuessani, kunnes maistoin ruokaa. En ala toistamaan samoja asioita kuin muissa arvosteluissa, tuossa aiemmin on jo hyvin kuvailtu paikkaakin. Palvelu erittäin ystävällistä ja annoskoko varmaankin tuplat moniin muihin kiinalaisiin nähden. Otin siis annokseni mukaan. Ainakin mukaan otettaessa hintaan kuului vielä juomakin siitä plussaa. Otin siis mukaan Kanaa ja cashew-pähkinöitä sekä Naudanlihaa ja mustapapukastiketta. En tiedä oliko annosvalintani väärät mutta nämä molemmat maistuivat jotenkin ällöttävältä, ei siis mauttomalta mutta jotenkin ainakin minun ja ystäväni makuun Ällöttävältä. Jotenkin soijaisen sokeriselta. Olikohan kokki jotenkin epäonnistunut vai missä vika ? Paikka antoi niin hyvän kuvan palvelullaan ja annoskoollaan että taidan antaa tälle paikalle vielä uuden mahdollisuuden jonain päivänä, tosin silloin ostan vain yhden annoksen. Oman kokemukseni perusteella tämä ei todellakaan ole Tampereen paras kiinalainen sanoisin että mieluummin listan häntäpäässä.

Saattaahan siis olla että sattumalta kokilla oli vain ollut huono päivä ja juuri minun saamani annokset olivat epäonnistuneet pahemman kerran. Ja eihän ravintolaa voi toki yhden käyntikerran perusteella huonoksi haukkua enkä oikeastaan toivokaan, että paikka olisi huono sillä palvelu oli erittäin ystävällistä. Nuo EAT.FI:n muut arvostelut vain antoivat ymmärtää paikasta ihan toista, mitä tuo oma kokemukseni oli. Lukuisia kertoja Tampereen kiinalaisissa ravintoloissa syöneenä tämä paikka meni listan häntäpäähän ja tuon saamani ruuan jälkeen kynnys mennä uudestaan on todella korkea. Toki annan paikalle tuon uuden mahdollisuuden vielä jossain vaiheessa. Ehkä lista annoksen muodossa tai sitten paikan buffetissa syöden.

Toivoisin muilta kommentteja kyseiseen paikkaan liittyen, mitä söitte oliko ruoka todellakin hyvää ? ..millaista verrattuna esim. Tampereen muihin kiinalaisiin Lotus Gardeniin, Golden Unicorniin tai johonkin muuhun.

4 kommenttia:

  1. Ihmettelen myös noita eat.fi-arvioita tästä paikasta. Aika lailla yläkanttiin ruoka on niissä arvioitu. Olisiko asialla suuren annoskoon arvostajat?

    Omistajanainen on myös hiukan erikoinen. Unohdimme kerran kiireessä maksaa ruokamme. Nainen tuli kadulle tästä asiasta miehelleni huutamaan, kun hän käveli ohi. Tätä ennen palvelu oli joskus vaivaannuttavankin "ystävällistä". Paikka on lähellä kotia, joten siellä tuli käytyä. Käyn nykyisin kiinalaista mieliessäni pikkupandassa, jossa on ihan kohtuullinen seisova pöytä. Varsinkin nyt kun ruoka on yleensä lämmintä; ovat kai uusineet lämpöpöydän.

    VastaaPoista
  2. Onko pikku-pandassa nykyisin hyvä lounaspöytä. Edellisen omistajan aikaan todellakin pidin siitä mutta uuden omistajan myötä se muuttui tosi huonoksi. Pari kertaa alkuaikoina käytiin ja todettiin ettei tarvi mennä enää.Edelleen etsien sitä hyvää paikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista. Itselläni ei ole kokemuksia Pikku Pandasta lainkaan joten ei voi toistaiseksi kommmentoida. Jos jollain muulla on niin kertokaa ihmeessä!
      Pitääkin käydä jossain vaiheessa testaamassa kunhan ennätän. Jotenkin viime aikoina jäänyt kiinalainen ruoka vähemmälle.

      Poista
  3. Pikku pandan lounasbuffetista ei mitään hyvää sanottavaa :S

    VastaaPoista