torstai 19. joulukuuta 2013

Ravintola Sakura Watamisushi (Tampere)

Sushi Buffet koeajettu! Lauantai iltapäivällä pyörähdettiin buffetissa. Hiljaisen rauhallista, mutta emme kuitenkaan olleet ainoat asiakkaat. Ruokailumme aikana tuli kokoajan lisää väkeä mikä on ihan hyvä merkki. Mutta itse buffettiin. Hinta oli 18e kun oli viikonloppu. Buffettiin kuuluu siis Misokeittoa, jotain salaattia, muutamia lämpimiä ruokia (friteerattuja kanaplleroita, jotain muuta friteerattua, kevät kääryleitä, jotain possun siivuja ja jonkinlaista Thai / kiinalaistyylistä systeemiä), Paljon erilaisia Sushi palleroita (valikoimaa ja maisteltavaa riittää), kahvi ja tee, karkkia.



Susheja on siis todella monenlaisia, en itse ymmärrä niin sushien nimien päälle joten kannattaa käydä itse pyörähtämässä paikan päällä katsomassa. Mutta maisteltavaa kyllä riittää ja vaikka kaikkia maistaisi vaan yhden niin siinäkin on jo aika iso kasa palleroita.
Soija kannun voi ottaa pöytää, wasabia ja inkivääriä löytyy myös. Lautaset ja lasit japanilaiseen teemaan sopivia, samoin myös paikan sisustus ainakin omasta mielestäni onnistunut. Mukavan rauhallisen oloinen paikka.
Äkkiseltään kun tulee sisään näyttää, että paikassa on aika vähän pöytiä mutta ravintolan perällä on lisää paikkoja. Henkilökunta oli mielestäni ystävällistä ja iloista. Suomenkieli ei oikein ole hallussa, mutta se nyt tuskin on iso ongelma. Ainakin itse selvisin hyvin vaikka suomenkieliseen kysymykseeni vastattiinkin englanniksi :)
Suosittelen lämpimästi tutustumaan kokeilemaan tätä paikkaa. Itse ainakin menen toistekin!

19.12.2013
Tampereen Kuninkaankadulle avattu uusi Sushi Buffet! Paikka näyttää tarjoavan joka päivä sushi buffettia, lounas aikaan hiukan halvemmalla (12e) kuin illalla ja viikonloppuna (18e) (hinnat muistinvaraisia joten saattaa olla hiukan pielessä). Itselläni jäi kiireessä buffet väliin, mutta otin sushia mukaan. Yllätyksekseni avajaistarjouksena sushit 1e/kpl. Reilu 20kpl erilaisia palleroita lähti mukaan. Kuvat jäi nyt kiireessä  ja mahan kurniessa nappamatta mutta ehkäpä kuvia saadaan jossain vaiheessa myöhemmin. Sushit näytti tuoreen näköisiltä ja maku oli hyvä. En ole mikään sushi asiantuntija mutta omaan makuuni pallerot olivat hyviä.
Valikoima oli erittäin laaja, aivan varmasti käyn syömässä myös buffetissa joku päivä.
Ravintola uusi ja siisti. Palvelu miellyttävää ja erittäin ystävällistä. Suosittelen lämpimästi tätä muillekin, ikäväkseni havaitsin että tätä ei vielä varmaan monet ole löytäneet koska paikka ammotti tyhjyyttään.

Suosittelen!



Sakura Watamisushi
Kuninkaankatu 22
33210 Tampere

1 kommentti:

  1. Jälleen kerran tuli käytyä Sushi Buffetissa... nam! olipa hyvää. Suosittelen lämpimästi!

    VastaaPoista