Kävimme viime lauantaina nautiskelemassa Ravintola Masussa oikein pitkän kaavan mukaan. Viime käynnistä olikin vierähtänyt jo varmaan reilu vuosi joten olikin jo aika palata tähän ravintolaan. Tykästyin jo heti ensi käynnillä ravintolan tummaan ja hämyiseen sisustukseen. Jotenkin tämän ravintola sisustus on minun makuuni. Ravintolan tilan pöydät ehkä omaan makuuni hieman liian lähellä toisiaan, joten ruuhka aikaan ei paljon omaa yksityisyyttä ole kun molemmin puolin saattaa olla muita asiakkaita. Mutta tähän suuntaan maailma on menossa. Joten siihen on totuttava.
Mutta sitten itse ruokaan. Söimme tosiaan oikein kunnolla pitkän kaavan mukaan ja valitsimme NAGAI menun, joka sisälsi 7. ruokalajia. Alla ruuat siinä järjestyksessä kun ne pöytään saapuivat. Nopeasti napatuissa kuvissa olisi hieman parantamisen varaa mutta kyllä tuosta nyt selvän saa :) Tekstit Masun menusta.
NANOHANA RABE AND WAKAME SEAWEED SALAD |
Herkullinen ja lämmin salaatti broccolista, tomaatista, chilistä ja marinoidusta merilevästä. Valkosipuli-seesamidressinki kruunaa koko komeuden.
YAMYAM HOTATEGAI, SCALLOP SALAD WITH FRESH AVOCADO |
Paistettua kampasimpukkaa, valkosipulia, chiliä, korianteria sekä pehmeän herkullista tuoretta avocadoa.
DEEP FRIED KEWPIE EBI |
Kokonaisena friteerattuja jättirapuja, savustettua chiliä, sydänsalaattia ja tietenkin kewpiee!!
PÄIVÄN SUSHI |
Voi olla mitä vain, mutta hyvää se on joka tapauksessa
BLACKENED RIBS A'LA "SAMURAI" |
Herkullisia tummaksi paahdettuja ja glaseerattuja tulisen meheviä porsaan ribsejä, soijakaramellia ja mustaa viinietikkakastiketta
"KOKUHYO SURU SUTEKI" |
Grillattua härän black angus-filettä "Hokkaido no miso tare". Mureaa, todellista härkien härkää lisukkeenaan soijassa ja seesamiöljyssä wokattua metsäsientä ja pinaatia. Hot mustard spicy dashi with house raju!! Erilainen ja paahteinen.
PEANUT BUTTER PUDDING AND CREAMY VANILLA ICE CREAM |
Kuuma ja suussa sulava maapähkinäkakku herkullisella vaniljajäätelöllä, karamellisoiduilla suolapähkinöillä kruunattuna. Makeaa, rasvaista, suorastaan syntistä, mutta niin hyvää!!
Omasta mielestäni kaikki ruuat olivat hyviä. Oikeastaan mitään pettymyksiä ei illan aikana tullut. Ehkä ribsien liha olisi saanut irrota luista hivenen paremmin. Samoin ehkä ribsi annoksen todella voimakkaiden makujen jälkeen olisi sopinut jonkinlainen "suun puhdistaja". Sillä seuraava grillattu härkä annos oli makujen puolesta aika mieto ja näin ollen ei maistunut ribsien jälkeen oikein miltään :)
Tässä ravintolassa varmasti monen yllättää se, että ruokailu välineinä on puikot :) Itse olemme jo sen verran syöneet puikoilla, että tuo ei tuottanut meille ongelmaa vaan läpi menun mentiin puikoilla. Vaikka välillä ihmettelinkin miten kaikki soosit oikein on ajateltu syötävän puikoilla :)
Toki ravintolassa saa ihan haarukan ja veitsenkin jos niin haluaa.
Kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut ilta. Mukava tunnelmallinen ravintola, hyvää seuraa, palvelu toimi ja ruoka oli erittäin hyvää ja maistuvaa.
Suosittelen lämpimästi muillekin, erilaista ja hyvää!
Tästä aiempi Masu postaukseni: Masu Asian Bistro (Tampere) - 3.5.2014
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti