Ainonkatu 3
00100 Helsinki
Julkaistu alunperin 18.12.2011 - http://sienitukka.wordpress.com
Ihan yks kaks yllättäen Helsingissä ollessamme päätimme kokeilla kepillä jäätä ja käydä Farangissa syömässä. Itselläni ei ollut sen kummempaa mielikuvaa koko paikasta kuin se, että jostain sattumalta luin että paikka oli valittu vuoden 2011 parhaaksi ravintolaksi. Ja toki pieni mielikuva oli aasialaisesta ruuasta.
Ulkoapäin paikka ei paljon itsestään antanut, en meinannut ensin huomata koko paikkaa kun kävellen tulimme. Rohkeasti sisään ja kysymään olisiko kahdelle vielä tilaa (perjantai ilta ja pikkujoulu aika). Tällä kertaa meillä oli tuuria matkassa ja löytyi vielä pari paikkaa :)
Tarjoilija opasti ystävällisesti pöytään, ruokalistat tuotiin ja hyvä palvelu jatkui samaan malliin. Tarjoilija kertoi ravintolan menusta ja hieman poikkeavasta ruokalistasta. Hetken aikaa listaa tutkittuamme päädyimme Farangin maistelu menuun jolla näin ensikertalaisina saisimme kerralla maistella monia eri ruokalajeja.
FARANG MAISTELUMENU (59e)
BETEL-LEHTEÄ JA SAVUSTETTUA TAIMENTApaahdettua pähkinää, merileväkaviaaria
HAMACHI SASHIMI VIETNAMILAISITTAIN
aasialaisia yrttejä, mustariisietikka dressing
PEHMEÄKUORISTA TASKURAPUA
vihreää mangoa, minttua, karamellisoitua pähkinää, vihreä 'nahm jim'
RAPEAA POSSUA, PALMUSOKERIKARAMELLIA
haudutettua, rapeaksi paistettua possua, karamellia, riisiviinietikkaa
THAI-ROTI LEIPÄÄ, PHAENANG CURRYA
MORNING GLORY, RAPEAA ”SUOLA&PIPPURI” TOFUA
vesikrassia, rapeakuoriseksi paistettua silken tofua
VASIKANPOSKEA 'RAYONG'
pitkään haudutettua vasikanposkea, aromaattinen mustariisietikkaliemi, ”chili jam” minttu-itusalaattia, riisinuudeleita
THAI JASMIINIRIISIÄ
'HOLA HOLA'
thai-tyyliin marinoituja hedelmiä, sokerihernettä, limeä, vanilja-kookoskermalientä, guava-sorbettia
Tuosta yllä olevasta menusta sitten syötiinkin toinen toistaan herkullisempia annoksia, joita kannettiin tasaiseen tahtiin pöytään, ensimmäinen annos vei jo kielen menessään ja joukosta löytyi todellisia helmiäkin.. NAM! Parhaiten jäi ehkä mieleen palmusokerikaramellisoitu rapea possu ja phaenang curry, en ole missään syönyt ikinä niin hyvää currya. Ja joka ikinen noista maistelumenun annoksista oli hyviä, joissakin olisi saanut olla ehkä hivenen suolaa ja jokin oli ehkä hieman liian happama, mutta nuohan ovat makuasioita. Suositttelen todellakin Farangia kaikille aasialaisen ruuan ystäville. Aasialaista Fine-Dining tasolle nostettuna!
Ruuat siis olivat Farangin parasta antia ja palvelu pelasi myös erittäin hyvin, mutta itse ravintola ei niinkään säväyttänyt. Ja ravintolan häiritsevä häly/melu hiukan pilasi tunnelmaa, välillä ei meinannut kuulla mitä tarjoilija sanoi ja välillä keskustelusta ei tullut mitään kun toinen ei kuullut. Ravintolan akustiikka ei siis ole oikein kunnossa. Lähetin palautetta Farangiin josta kerrottiin että ravintolaan on asennettu joulukuun alussa akustiikka levyjä jotka ovat huomattavasti parantaneet tilannetta. Voin vain kuvitella millainen häly ravintolassa on ollut ennen tuota parannusta koska vieläkin siellä oli noinkin häiritsevä häly. Toivottavasti tilanteelle tehdään vieläkin jotain parannuksia.
Kaiken kaikkiaan erinomainen kokemus ja todella hyvää ruokaa, varmasti tulen Farangiin syömään toistekin! Ja suosittelen lämpimästi muillekin, jos tykkäät aasialaisesta käy kokeilemassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti